Sukunimi

Sukunimi Sjöstedt tuli käyttöön, kun kaksi Heikkilän rusthollin nuorempaa poikaa lähti 1758 opintielle Porin triviaali- eli oppikouluun. Ajan tavan mukaan heille annettiin tällöin vieraskielinen sukunimi; siihen saakka suvussa oli käytetty länsisuomalaisittain vain talon nimeä etunimen ja isännimen ohella. Nimen lähtökohdaksi on arveltu sitä, että Vesilahden emäpitäjässä Anian kylä kuului tuolloin Vesikansan, myöhemmältä nimeltään Tottijärven kappeliseurakuntaan.
Myös suvun talonpoikaiset jäsenet omaksuivat Sjöstedt-nimen varsin nopeasti. Sittemmin Sjöstedtit ovat ottaneet käyttöön monia suomennettuja sukunimiä (eri talojen nimien ohella mm. nimet Ania, Halmeenmäki, Järvinen, Järvenpää, Sahramaa ja Vesikansa).