Taustatietoja Christine Bosworthista
(s. 23.11.1944 Hollywood)
(Turun sukuhaara, vuoden 1976 sukukirjassa taulu 1070.)
Christine tapasi viime syksynä kotimaassaan Martti Ahtisaaren avustajan, joka välitti pyynnön Sjöstedt-kontaktista Eevalle ja tämä edelleen sisarelleni Inkeri Karangolle, joka oli Ahtisaarien kanssa paljon tekemisissä jo 1970-luvulla Dar-es-Salaamissa. Inke saattoi heti kertoa, että C:n isoäidistä Elina Sjöstedtistä oli puhuttu paljonkin Munkkiniemen sukukokouksessa. Eeva Ahtisaari heitti sitten pallon meille.
Ohessa kirjeenvaihtoamme. Christine opiskelee nykyään siis kirjoittamista Sarah Lawrence Collegessa New Yorkissa, josta hän on aikoinaan valmistunut. Tavoitteena on story omasta suvusta ja onhan siinä aineksia, kuten oheisesta tekstiluonnoksesta ja vuoden 1951 sukukirjastakin näkee.
*
Isoäidin äiti Sofia Sjöstedt (s. Keskitalo) heitti siis juopon Herman Sjöstedtin pihalle perustaen sitten Elina- ja Meri-tyttäriensä kanssa menestyvän Comfort-hotellin (talossa on nykyään mm. ravintola Kosmos, jossa käymme) ja rakennuttaen 1918 Stenius-yhtiön kanssa Munkkiniemen Pensionaatin. Se meni kuitenkin nurin, kun Pietarin-turistit palasivat vasta 80 vuotta myöhemmin.
Elina oli avioitunut puolalaisen lentäjän Viktor Tyszeckin kanssa, mutta avioliitto päättyi 1. maailmansodan melskeissä. Elina lähti sitten kahden lapsensa kanssa jenkkeihin, avioitui kirjailija James M. Cainin kanssa (The Postman always rings twice etc.) ja jatkoi reipasta elämänmenoa, josta Sjöstedtin tyttäret oli tunnettu jo Helsingissä. Henrietta-tyttären mies, luutnantti Judson Tappes Holmes kaatui Tyynenmeren ilmataisteluissa 1944 ennen kuin Christine oli edes syntynyt ja isoäiti Elina osallistui vahvasti kasvatukseen.
Väriä kuvaan toivat varmaan myös Elinan sisar Meri Sjöstedt-Poijärvi ja muutkin sukulaiset. Christine oli ensin naimisissa pankinjohtaja William Rutledge IV:n kanssa, nykyinen puoliso on diplomaatti, joka lähtee helmikuussa Pohjois-Koreaan. He ovat yhdessä edustaneet maataan Koreassa. Christine tulee Suomeen hankkimaan lisää aineistoa tarinaansa. Mahdollisesti he saapuvat tänne yhdessä ensi kesänä jatkaakseen sitten Pietariin.
Erityisesti C. kertoi kiinnostuneensa naisten asemasta Suomessa isoäitinsä aikaan ja myöhemminkin, mutta muustakin suomalaisesta, myös vuodesta 1918. Näistä aiheista käymme keskustelemassa myös prof. Kaari Utrion kanssa, joka on miltei liitetty Sjöstedteihin hänen Antti-poikansa avioiduttua Esko-veljeni Venla-tyttären kanssa. Christine käy myös juurillaan Vihdissä Sinikka Sahramaan ja muiden sikäläisten luona; heitä hän on tavannut aiemminkin. 239

